Seuran perustajan ja ensimmäisen puheenjohtajan Sven Krohnin tapa oli vastata tuohon kysymykseen: »Noin kysyessäsi olet jo fenomenologi». Tähän leikkimieliseen vastaukseen sisältyy kuitenkin pieni totuuden siemen. Fenomenologialla tarkoitamme sellaista uteliaisuutta maailmaan, jossa pyritään tavoittamaan ilmiön ilmenemismuodoille yhteinen piirre, ilmiön olemus – Wesen, essence. Tähän puuhaan ryhdytään erityisellä tavalla, jossa luovutaan ilmiötä koskevista ennakko-oletuksista ja -käsityksistä siinä tarkoituksessa, että ilmiön olemus nousee nähtäville.

Fenomenologian perustajaksi mielletään Edmund Husserl, jonka käsitys fenomenologiasta tulee esille iskulauseessa zu den Sachen selbst – asioihin itseensä! Husserlin muotoilemassa fenomenologiassa hahmottuu systemaattinen menetelmä, jota kutsutaan olemuksen katsomiseksi (Wesensschau): Työskentelytavaksi, jossa ilmiöiden toissijaisia ominaisuuksia sulkeistetaan (Einklammern) fenomenologisten reduktioiden muodossa ilmiön olemuksen tavoittamiseksi.

Heideggerin muotoilemassa esityksessä fenomenologinen menetelmä nähdään fenomenologisen reduktion, konstruktion ja destruktion yhteenliittymisenä. Destruktiolla tarkoitetaankin tässä yhteydessä olevan uudelleenjärjestymistä ja -järjestämistä sen olemisen tutkimiseksi. Heidegger tuokin filosofian keskiöön ontologian, jonka hän muotoilee olemiseen (Sein) keskittyväksi filosofoinniksi vastakohtana olevaan (Seiende) keskittyvälle tavanomaiselle ontiselle ajattelulle.

Fenomenologian ei – etenkään fenomenologian piirissä – nähdä olevan filosofian suuntaus vaan nimenomaan filosofisen tutkimuksen menetelmä.

Kotimaista fenomenologisen filosofian historiaa käsitellään useissa muissa yhteyksissä. Fenomenologian voidaan todeta rantautuneen Suomeen Turun kautta, jossa professori Sven Krohn ja hänen assistenttinsa Lauri Routila harjoittivat ja opettivat fenomenologista filosofiaa. Tällä kotimaisella filosofialla on vahva suullinen perinne – vain pieni osa on kirjoitetussa muodossa.

Fenomenologisen filosofianharjoittamisen nykyinen trendi kansainvälisestikin painottuu vahvasti erillistieteiden sisällä tapahtuvaan ilmiöitä lähestyvään keskusteluun. Etenkin soveltavien tieteiden – sosiaalitieteiden, oikeustieteen, lääketieteen – parissa keskustellaan tavalla, jonka voidaan hyvinkin todeta olevan nimenomaan fenomenologinen. Juuri tällaiseen keskusteluun fenomenologinen seurakin pyrkii osallistumaan.